Hallitsen!…ehkä en sittenkään

keskiviikkona 31. lokakuunta 2012 kello 15:57

Illat pimenee, talvi lähestyy ja alkaa tunteet heittää vuoristorataa perinteiseen tapaan. Masennukseni oli aikoinaan pahimmillaan lokakuu-joulukuu akselilla. Traumat elää vielä, voimakkaina. Juhlia tulee ja menee, tilanne palautuu lähes aina ennalleen, tuntuu ainakin siltä.

Yksi vaikeimmista asioista on muiden ihmisten vuosipäivät ja joulut. Olen päättänyt aiemmin, että yritän olla stressaamatta mistään mitään, mutta kuinkas käykään. Kova yritys kääntyy lopulta itseään vastaan. Tänä vuonna päätin olla stressaamatta lahjoista, mutta jokin siinä laukaisee sen tietyn tunteen, sen tunteen etten riitä toiselle sellaisenaan vaan minun täytyy todistella toiselle. Tiedän, että tämä kuulostaa päättömältä. Tunteet jotenkin ottavat ylivoimaisen ylivallan järjestäni.

En kykene vieläkään. Turhaudun. Olen surullinen ja itkuinen. Lohduttaudun sillä, että mieheni sanoisi minulle näin ”ei hätää, kaiki hyvin, olet juuri tuollaisenaan ihana”. Silti itken, en pysty millään rauhoittumaan. Itken vain enemmän.

Haluaisin oppia tästä hirveän ahdistavasta olosta pois ja vähän äkkiä. Aikaa on annettava tietenkin, mutta turhaudun helposti ja olen vihainen itselleni.

***

Kysyn aina lopulta itseltäni: MIKSI



Jätä vastaus