Sisäkorvaistute osa 8: Aktivointi ja kuuleminen

tiistaina 2. syyskuuta 2014 kello 15:31

Puolisoni Rolle kirjoitti aktivoinnista kokonaisuudessaan blogissaan otsikolla ”Kuuron vaimon uusi äänimaailma”, klikkaa tuosta niin pääset lukemaan yksityiskohtaisesti miten aktivointi meni vaihe vaiheelta ja muuta nippelitietoa.

***

Äänet

Molemmat sisäkorvaistutteet aktivoitiin samaan aikaan. Sanon tämän ettei jollekin jää epäselväksi. Aktivoinnista on jo nyt tasan kaksi viikkoa ja ajattelin kertoa mitä tällä hetkellä kuulen. Moni ehkä ajattelee, että on vielä aikaista sanoa mitään, mutta haluan kertoa siitä huolimatta.

Ensimmäisenä päivänä kuulin ihmisten puheet vaakkumisena ja avainten kilinää en kuullut kun sitä testattiin. Seuraavana päivänä vasta kuului avainten kilinä ja sekin vasta ensimmäisen säädön jälkeen. Puheen kuuleminen oli vielä hakusessa tässä vaiheessa.

Päivittäin harjoittelin kuuntelemalla ahkerasti musiikkia ambientista aina bluesiin. Pianon ja kitaran saundit kuuluivat ensimmäisellä viikolla jo niin selkeästi. Luonnollisesti musiikissa kuului kaksi edellä mainittua soitinta parhaiten ja miellyttävimmältä.

Ihmisten puhe alkoi päivä päivältä enemmän kuulostaa ihmisen ääneltä, eikä koneelta. Miesten puhe oli selkeintä ja naisten haastavinta. Sanoja aloin erottelemaan vähitellen. Hälyisessä tilanteissa ei puhe täysin erotu, mutta hiljaisessa tilassa erottuu selvästi paremmin.

Äänet joita en ole koskaan aiemmin kuullut olivat mm. kellon tikitys, loisteputkivalaisimen hurina, sateen ropina ja lentokoneen äänet sisällä kuultuna. Näiden lisäksi tutustuin Youtube videoita kuunnellessa eläinten ääniä kuten marsun kuikutus, käärmeen sihinä ja käen kukkuminen.

***

Keskustelutilanteet 

Eilen olin kuurosokeiden kerholla tapaamassa tuttuja. Olin tilannut viittomakielen tulkin tapaamiseen, mutta välitys ilmoitti minulle ettei tulkkia saada paikalle. Ei auttanut kuin mennä ilman tulkkia ja luottaa omaan uuteen kuuloon. Jännitin kovasti sitä, että kuulenko puheet oikein. Olin järkyttynyt siitä miten kuulin erään miehen puhuvan tavalliseen tapaan ja sain jopa puolet puheesta selvää. Ennen sisäkorvaistutetta en ole koskaan kuullut kyseisen miehen puhetta kunnolla, saati saanut selvää.

Tämä kokemus oli hyvä opetus itselleni. Tällaisia tapaamisia tulen jatkossa tarvitsemaan, jotta voin kehittää omaa kuulemista ja sanojenerottelukykyä.

 ***

Uskomatonta, että kaikki tämä tapahtui kahdessa viikossa. Olin henkisesti valmistautunut siihen, et tässä menee vielä pitkään, jopa vuosia. Ei voi olla tämän tyytyväisempi.


Kuurosokeiden Ninan ja Jarkon lehtijuttu ”Valoa ja ääntä kohti”

maanantaina 21. heinäkuuta 2014 kello 18:44

Iltalehti lauantai 19.7.2014  Oma aika & elämä, sivut 22.23

nina-jarkko-kuurosokea-sivu-1

nina-jarkko-kuurosokea-sivu-2

Klikkaamalla saat kuvat suuremmaksi!

 


Sisäkorvaistute osa 7: leikkaus

perjantaina 4. heinäkuuta 2014 kello 19:47

Saavuimme tiistaina 1.7. hieman ennen kahta potilashotelliin, johonka piti maksaa ennakkoon ja pari yötä olisi ollut tarkoitus yöpyä. Ensimmäisenä yönä me kaikki yhdessä eli minä, puolisoni Rolle ja 10kk ikäinen poikamme ja seuraavana yönä pojat keskenään yhdessä. 5v. tyttäreni Lotta oleskeli papan luona hoidossa leikkauksen ajan. Tämä ratkaisu oli helpoin meille kaikille.
Ilta menikin sitten lepäillessä ja Manun kanssa touhuillessa. Yö oli vaikea, jännitti liikaa ja verotti yöunet senkin edestä.

hotelli

2.7. Leikkauspäivä. En saanut unta yöllä puoli kahden jälkeen joten päätin herätä jo viideltä ja aloin pukemaan sekä keräämään kamat kasaan valmiiksi ennen kuin lähdetään kävelemään osasto K4:selle. Huoneen numero oli 4 ja sänkypaikka 2, ikkunan vieressä. Muita potilaita ei näkynyt, olin ainoa.

Sairaalaan tullessamme eksyimme hieman matkalla työmaan takia. Oli muutama minuutti aikaa ilmoittautua osastolle ja menin paniikkiin. Juoksin melkein loppumatkan hoputtaen Rollea. Ilmoittautumispisteessä ei ollut ketään ja sekään ei auttanut oloani yhtään. Paniikki meinasi iskeä. Etsittiin joku joka osaisi kertoa missä ihmiset ovat. Löytyi melko pian se tiskin tyyppi, joka otti minut vastaan osastolle ja heti pääsinkin omaan huoneeseen.


Ennen esilääkitystä kerroin aamun fiilikseet. :)

Vaihdoin sairaalaan tottuneena automaattisesti sairaalavaatteet päälle, mutta sitä ennen sain käskyn pestä kainalot nopeasti kun onnistuin hankkimaan hien itselleni kun ”€juoksin”€ osastolle. Hoppu siksi, kun esilääkitys piti aloittaa heti. Annettiin käteen rauhoittavia, todennäköisesti Dormicumia. Lääkkeen oton jälkeen puheeni alkoi sammaltaa ja muisti pätkiä.

Yhtäkkiä oltiin menossa leikkaussaliin. Vaikka olin rauhoittavien vaikutuksen alaisena, niin muistan jotain pientä salin toiminnasta. Sali oli vihreä, jos oikein muistan. Minulle laitettiin antureita sinne sun tänne rintakehään ja ilmeisesti muuallekin. Tämän jälkeen muistin enää vain sen suun eteen laitettavan hengitysmaskin ja laskin hengittäneeni kolmesti, jonka jälkeen pimeni kaikki. Aivan kuin kroppa laitettiin katkaisijasta OFF-tilaan.

***

Puoli neljän aikaan taisin heräillä heräämössä. Täysin varma en ole ajankulusta, mutta suurin piirtein. Näin sekavia unia ennen herättyäni ja säikähdin jotenkin. Aivan kuin päässä raksutti, että hei nyt mä voin herätä. Silmät eivät meinanneet aueta sitten millään. Torkuin hetken ennen kuin sain silmät kunnolla auki ja siihen meni reilu tunti. Iltapäivällä viideltä taisin päästä osastolle takaisin omalle paikalleni.

side

Hetken olin yksin odottamassa Rollen ja Manun tuloa. He olivat kaupungista tulossa hotellin kautta osastolle. Siinä kesti jonkun aikaa. Olin niin väsynyt ja päätä jomotti koko ajan. En jaksanut jutella paljoa Rollen kanssa. Sain silmät pysymään auki vaivoin. Nukuin tunnin verran. Kahdeksalta illalla kokeilin syödä iltapalaksi pari ruokalusikallista marjakeittoa, mutta pahoinvointi hyökkäsi päälle. Pyysin hoitajalta pahoinvointilääkettä ja se auttoi. Yön nukuin pätkissä aamuun asti. Alkuyö oli tuskallinen, kun särki päätä ja asento oli jatkuvasti kamalan huono. Pikkuhiljaa säryt hävisivät aamua kohden.

Heräsin viiden aikaan aamulla ja päätin etten nuku enää. Yhtäkkiä tupsahti pari hoitajaa kysymään vointiani ja toinen heistä laittoi kuumemittarin kainalooni. Pyysin jogurttia ”€aamupalaksi”€, kun nälkä yllätti. Kuumetta ei ollut, mikä oli tosi hyvä juttu. Ja kaikista eniten olin iloinen siitä, että sain jogurtin pysymään mahassa ilman pahoinvoinnin tuntua. Ennen kahdeksaa Rolle ja Manu tulivat paikalle. Olin niin iloinen nähdessäni heidät taas.

RolleManu

Lääkäriä en ollut tavannut vielä leikkauspäivänä, joten seuraavana aamuna jossain vaiheessa hoitaja ilmoitti, että kartiokeilakuvaus pitää ottaa ja lääkärin tapaaminen. Kuvaus meni hyvin ja kesti toki pienen hetken ennekuin saatiin hyvät kuvat. Leikkaava lääkäri Aarno D. kävi morjeestamassa meitä. Kyseli vointia ja kertoi leikkauksen menneen paremmin kuin hyvin. Lääkäri näytti minusta hieman huolestuneelta ja olikin pyytänyt etten nostele yhtään mitään painavaa viikkoon. Pyysi myös Rollea jäämään kotiin avuksi.

Sain kotiin mukaan e-reseptin, josta sain läjän 600mg buranaa jota saa popsia kolmesti päivässä tarvittaessa. Ensimmäisenä yönä kotona tarvitsin jo buranaa nukkumaan mentäessä ja aamulla herätessäni. Muuten ei särkenyt päätä sen kummempaa. Huimaus onkin toinen juttu. Sitä esiintyi vielä toisena päivänä ja todennäköisesti menee hetki ennen kuin se menee ohi. Sain myös verkkomyssyn mukaani. Se ei ollut kovin mukava yöllä, takkujen takia kaulassa kiristi mahdottomasti. Rolle koitti vähän löysentää sitä etten tukehdu siihen kesken unien. :D

Leikkaus kesti kaiken kaikkiaan ehkä (en ole vieläkään satavarma tästä) noin 6 tuntia. Leikkauksen kestosta johtuen piti asentaa pissakatetri. Ja mitähän muuta kammottavuuksia laitettiinkaan”€¦ No kuitenkin. Olo on nyt ihan ok, mutta pientä särkyä päässä esiintyy silloin tällöin. Olo kuitenkin paranee päivä päivältä vähän kerralla. Hiljaa hyvä tulee.

oikeakorva

Oikea korva (yllä) ja vasen (alla)

vasenkorva

Tikit poistetaan 17.7. omalla terveysasemalla ja aktivointiin en saanut ikävä kyllä aikaa näin keskellä kesää. Näillä näkymin aika irtoaa viimeistään elokuun alussa. Tältä siis tuntuu saada bilateraaliset sisäkorvaistutteet. Astetta verran rankempi kokemus on tämä tuplien leikkaus verrattuna yhteen SI-leikkaukseen.

Toivottavasti tämä odotus ja koettelemus palkitaan sitten myöhemmin. Tai siis maksaa itsensä takaisin.


Tunneliseikkailua Pönttövuorella

sunnuntaina 22. kesäkuuta 2014 kello 00:32

Pönttövuoren rautatietunneli sijaitsee lähellä Lievestuorea. Tunnelilla on pituutta 1223 metriä ja se on kuulemma ollut Suomen pisin tunneli aina vuoteen 1964 asti. Mitä minä nyt höpötän historiasta, kun voisin mennä suoraan asiaan, tä.
Juhannuksen kruunasi extempore-reissu Pönttövuoren tunneliin. Ei tosiaankaan ollut suunnitelmissa moinen retki. Kävi hyvä tuuri ja kaverit olivat menossa siellä käymään elämänsä ensimmäistä kertaa. Kysyin mahtuuko kyytiin yksi tämmöinen pälli mukaan ja mahtui vallan hyvinkin!
Matka oli kuoppainen ja mutkikas. Auton alaosaan osui matkan varrella ilmeisesti kivi tai jotain kun pamahti ikävänkuuloisesti. Auto oli loppujen lopuksi OK. Jätettiin se jonnekin pusikkoon ja porukalla ihmeteltiin ensin uutta tunnelia.

PicsArt_1403386044637

Seuraavaksi ihmeteltiin mitenkäs nyt päästään sinne vanhaan tunneliin. Löytyi melko pian eräänlainen polku, joka johtaa sinne tunneliin ja se ei ollut ihan maailman mukavin reitti ainakaan näin näkövammaiselle jolla on olematon tasapaino. Niin lyhyt matka tuntui ikuisuudelta. Vihdoinkin löytyi se ”€suuaukko”€.

PicsArt_1403384174040

Seuraavaksi tuli yllätys. Sehän on suljettu! Teräskalterit ja kaikki! Miten me tuonne edes päästään Löytyi pieni kolo josta oli jotkut näemmä vääntäneet terästangot nurin jotta sisälle pääsee. Siitäkö pitäisi tämmönen pullukka mahtua läpi, mietin.

52220140251

1223 metriä pitkä tunneli tuntui loputtoman pitkältä matkalta kävellä. Pimeydessä mielikuvitus laukkasi tuhatta sataa. Ensin tuli mieleen, että entä jos tunneli jatkuisi loputtomiin ja eikä perille koskaan päästä. Suurimman osan matkasta selvisin oman taskulampun voimin. Joissakin kohdin tarvitsin hieman opastusta. Maa oli erittäin kivikkoinen ja kostea. Roskia oli joka puolella.

Loppu alkoi häämöttää ja olin niin onnellinen, päästiin ihan loppuun asti ja tajusin samalla, et meidän täytyy taas(!) mennä kaltereiden alta. Tunnelin toisella puolella löytyi hieman karmivampi näky. Katso kuva alla.

PicsArt_1403384296703

Ettei kukaan erehdy luulemaan, että kyseessä olisi oikean ihmisen raaja. Joku ilmeisesti oli jättänyt vitsillä siihen lojumaan muiden iloksi(). Tajuttiin samalla ettei päästä takaisin autoon. Ajattelin, että ei voi olla totta. Pitääkö minun todellakin kävellä uudestaan tuo pimeä tunneli läpi. Ei auttanut kuin taas kaltereiden alta ja rivakka kävely opastettuna tunnelin toiseen päähän ja neljäs kerta kaltereiden alta tihean ”€viidakon”€ läpi takaisin autolle. Jalat huusivat jo hoosiannaa ja itse olin tuskanhikinen retken päätyttyä. Päässä pyöri vain yksi ajatus, luojan kiitos että selvisin tuolta! Olkoon tämä reissu elämäni ensimmäinen ja viimeinen Pönttövuoren rautatietunnelissa.

PicsArt_1403384391035

***

PS. Vinkiksi muille uhkarohkeille, jotka haluavat käydä siellä tunnelissa. Ottakaa tehokas tasku- tai otsalamppu, pullo vettä, kunnolliset vaelluskengät, riittävästi vaatetusta ja ennen kaikkea hyvä kunto!


Sisäkorvaistute osa 6: Kutsu leikkaukseen

torstaina 22. toukokuuta 2014 kello 19:11

Uusi päivä ja uudet ajatukset
Moni varmaan tiesikin, että odotin kovasti, todella kovasti KYSin lähettävän minulle kutsun sisäkorvaistuteleikkaukseen. Toivoin tiedon tulevan mahdollisimman pian. Eilen se ei tuntunut enää siltä, et saisin tietoon leikkausajan riittävän ajoissa. Soitimme toisen kerran KYSin aikatauluttajalle ja hän selitti niitä näitä ja kertoi selvästi ettei minulle ole mitään aikaa vieläkään varattunna. Petyin niin rankasti ja masennuin. Yritin sopeutua ajatukseen, että leikkaus saattaa lykkääntyä ruuhkien ym. takia jopa syyskuulle. Olin tänä aamuna psykoterapeutille avautunut tästä harmistuksen tunteesta ja pettymyksestä. Mietittiin yhdessä miten pääsen tästä ajatuksesta ja olosta yli.

Päätin aloittaa tämän päivän avaamalla uuden sivun kirjasta ja keksiä muuta mukavaa eilisen masentavan koettelemuksen sijasta. Yritin keskittyä muihin asioihin ja mietin mitä neulon seuraavaksi. Yritin saada myös otteen arjesta kiinni jotta nuppi kestäisi tämän stressin yli. Pientä flunssaa lukuunottamatta käppäilin postilaatikolle Manu-poikani ja Lotta-tyttäreni kanssa. Tarvitsin muutenkin raitista ilmaa. Naama kun oli niin tukossa kuin olla ja voi.

Yllätys…kö
Postilaatikko oli tavallista enemmän täynnä lehtiä, sanomalehtiä lähinnä. Tunsin samalla jonkin paksun kortin tai kirjeen sormissani. Äkkiä nostin lehtiläjän syliini ja huomasin ensimmäisenä paksun kirjeen. Kirjeen yläkulmassa luki KYS. Silloin tajusin heti, et ”Tää on tää tää kirje! Ei oo totta! EIKÄ, miten se on mahdollista! Eilen iltapäivällä ne sano ettei ole aikaa vielä tulossa, ainakaan hetkeen.”. Piti ihan repiä kirje auki. Halusin nipistää itseäni käteen tajutakseni etten näe unta. Kyllä, se on SE! Kutsu leikkaukseen! Voi hyvä luoja, milloin se on!

Lapussa todella luki kutsu aistinelinsairauksien osastolle keskiviikkona 2.7.2014 aamulla. Takana oli läjä muita lappusia, kuten ohjeita potilaalle, lähete labraan verikokeisiin, jonkinlainen kyselylomake omasta terveydentilasta, kartta, ym.

Voi, mä oon niin helpottunut! Nyt voin ”kuolla” rauhassa. :’D